Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Jyväskylä'

Pakkanen ei pidätellyt rattijuoppoja | Poliisiuutinen 20.2.2018

Mies Nainen Huumausainerikos Rattijuopumus

Kolmekymppinen nainen asioi Jyväskylän Kauppakadulla sijaitsevassa ravintolassa. Nainen poistui paikalta maksamatta tilaamiaan ruokia ja juomia. Vartija tavoitti asiakkaan Kirkkopuistossa ja otti hänet kiinni. Poliisipartio toimitti päihtyneen naisen putkaan. Rikosilmoitus kirjattiin lievästä petoksesta. Tapahtuma-aika oli maanantaina klo 15.58.

Poliisipartio pysäytti klo 17.00 Jämsän Koskenväylällä liikennetarkastukseen henkilöauton, jonka kuljettaja ei käyttänyt turvavyötä. Autoa ajanut 1980-luvulla syntynyt mies osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Kiinnijääminen kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta oli 9. kerta vuoden sisään.

Pälkäneellä Lahdentiellä klo 18.02 henkilöautoa kuljettanutta 1950-luvulla syntynyttä naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hän puhalsi alkometriin 0.63 mg/l:n tuloksen. Nainen vietiin verikokeisiin ja määrättiin ajokieltoon.

Parikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa Lempääläntiellä Tampereella klo 20.05. Kuljettaja osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Kiinnijääminen oli kuudes kerta vuoden sisään.

Poliisipartio tarkasti Tampereen Rieväkadulla klo 21.32 henkilöauton, jonka 1990-luvulla syntynyt mieskuljettaja osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Kuljettajaa epäillään myös rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Puhalluskoe antoi nollatuloksen, mutta alustava huumetesti osoitti positiivista tulosta amfetamiinille. Mies vietiin verikokeisiin ja tämän jälkeen poliisiasemalle asian selvittämistä varten.

Poliisille tuli klo 23.07 ilmoitus, jonka mukaan Kangasalan Suoramantiellä oli suistuttu henkilöautolla ojaan. Paikalta tavattiin parikymppinen mies, joka oli päihtynyt. Autolla oli ajettu Suoraman suunnasta ja ajauduttu Kyötikkäläntien yli lumipenkkaan vastapuolelle. Verikokeisiin toimitettu mies puhalsi alkometriin 0.87 mg/l:n tuloksen, joten liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi ulosajoa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

Keuruuntiellä Jyväskylässä pysäytettiin klo 23.25 liikennetarkastusta varten henkilöauto, jota kuljetti ajo-oikeudeton 1980-luvulla syntynyt mies. Kiinnijääminen oli toinen kerta vuoden sisään. Kuljettaja puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille. Mies vietiin verikokeisiin rattijuopumus- ja huumausaineen käyttörikosepäilyn takia.

Tampereen Kalevantiellä pysäytettiin klo 00.05 liikennetarkastusta varten henkilöauto, jota kuljetti 1980-luvulla syntynyt nainen. Kuljettaja puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti osoitti positiivista amfetamiinille. Ajelua tutkitaan rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.

Vesilahdentiellä Vesilahdella tarkastettiin klo 00.40 henkilöauto, jonka kuljettaja osoittautui ajo-oikeudettomaksi. 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään lisäksi rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänen hallustaan löytyi pieni määrä epäiltyä huumausainetta sekä käyttövälineitä. Mies vietiin verikokeisiin.

Jyväskylän Vadelmakujalla pysäytettiin klo 04.50 liikennetarkastusta varten henkilöauto, jonka 1980-luvulla syntynyt mieskuljettaja osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Autossa matkustajana ollutta samaa ikäluokkaa olevaa miestä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta.

Lähde: Poliisin tiedote