Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Vantaa'

Auto yritettiin polttaa Vantaalla | Poliisiuutinen 27.3.2018

Mies Huumausainerikos Ratsia Rattijuopumus Vahingonteko

Vantaan alue

Vahingonteko

Vantaa, Laajakorvekuja, 26.3.2018 klo 21:45

Poliisi sai maanantai-iltana tehtäväksi mennä paikalle, jossa oli sytytetty henkilöauto tuleen. Paikalta oli sivullisten kertoman mukaan nähty poistuvan juosten yhden henkilön. Tehtävälle osallistui useita Vantaan alueen poliisipartioita sekä pelastuslaitoksen sammutusyksikkö. Tapahtumapaikalla selvisi, että kyseistä henkilöautoa oli yritetty sytyttää tuleen ulkoapäin takakulmasta. Tekijältä oli jäänyt paikalle nestettä sisältänyt kanisteri. Poliisi tutkii tapausta vahingontekona.

Varkauden yritys

Vantaa, Hanskalliontie, 27.3.2018 klo 0:15

Maanantain ja tiistain välisenä yönä poliisi sai vartiointiliikkeen kautta hälytyksen luvattomista Kuusakosken kierrätyskeskuksen alueella liikkuneista henkilöistä. Tapahtumapaikalle lähetettiin useita poliisipartioita.

Poliisi tapasi tapahtumapaikalta, pääportin luota, henkilöauton, joka lähti välittömästi liikkeelle kuljettajan huomattua poliisit. Auto pysäytettiin ja sitä kuljettanut nuorehko mieskuljettaja kertoi olleensa muuten vain kierrätyskeskuksen kulmilla tupakoimassa. Partion kyseltyä jonkin aikaa tarkempia tietoja miehen yöllisestä savukkeennautintahetkestä tämä kertoi, että on liikkeellä kaverinsa kanssa, joka on parasta aikaa kierrätyskeskuksen aidan sisäpuolella.

Kierrätyskeskuksen aidatulta alueelta ei löytynyt ketään. Sen sijaan kotvasen kuluttua löytyi aidan välittömästä läheisyydestä puun juurelta makailemasta toinen nuorehko mies. Massa makoillut mies kertoi kaverusten olleen hankkimassa autonakkua.

Porvoon ja Loviisan alueet

Rattijuopumus

Loviisa, Eskilomintie, 26.03.2018 klo 11:40

Keski-ikäisen paikkakuntalaisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ajaessaan henkilöautolla poliisin puhallusratsiaan. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen 0,40 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Myöhemmin hän puhalsi Loviisan poliisiasemalla tarkkuusalkometrilaitteessa 0,37 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Kuljettaja määrättiin heti väliaikaiseen ajokieltoon.

Rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, ajoneuvorikkomus

Sipoo, Uudensillantie, 26.3.2018 kello 22:00

Paikkakuntalaisen noin 30-vuotiaan miehen epäillään kuljettaneen määräaikaiskatsastamatonta henkilöautoa ilman ajo-oikeutta ja päihtyneenä. Kuljettajalle tehty seulonta-alkometrikoe antoi tulokseksi nolla, mutta huumausaineen pikatesti näytti positiivista. Kuljettaja otettiin kiinni ja hänet vietiin verikokeeseen Porvoon sairaalaan. Kuljettajalla on runsaasti vastaavaa menneisyyttä ennestään.

Lähde: Poliisin tiedote