Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Hämeenlinna'

Rauhallista ennen vappua | Poliisiuutinen 29.4.2018

Nainen Huumausainerikos Liikenneturvallisuuden vaarantaminen Rattijuopumus Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen

Hämeen poliisilla oli todella rauhallinen lauantaivuorokausi. Tehtäviä kertyi Kanta-Hämeessä 123 (yövuorossa klo 19-07 vain 66) ja Päijät-Hämeessä 137 (yövuorossa vain 82). Päihtyneitä tuotiin säilöihin Hämeenlinnaan ja Lahteen yhteensä alle kymmenen. Muutamia nahisteluja poliisipartiot selvittelivat niin julkisilla kuin yksityisilläkin paikoilla.

Hollolassa jäi kiinni rattijuoppo. Nainen kuljetti henkilöautoa päihtyneenä. Tarkkuusalometritulokseksi tuli 0,26 milligrammaa alkoholia litrassa hengitysilmaa.

Hämeenlinnassa, Lahdessa, Lopella ja Riihimäellä jäi kiinni huumerattijuopot. Kaikki olivat liikenteessä henkilöautoilla ja antoivat huumeen pikatestissä positiivisen tuloksen, joka varmistettiin verikokeella. Lisäksi Hämeenlinnan ja Lopen kuljettajien ajoneuvoista tai hallusta löytyi kannabiksen kuivattua kukintoa. Kaikkia epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja hallussapidosta kiinni jääneitä huumausainerikoksesta.

Poliisipartio havaitsi kevytmoottoripyörän ohituksen kovalla nopeudella Mustanmäenkadulla Lahdessa keskiyön jälkeen. Poliisipartio laittoi pysäytysvalot päälle, mutta moottoripyörä jatkoi matkaansa Lähteenkadulle. Jonkun matkan päässä olevan päiväkodin pihassa moottoripyörä osui pakomatkallaan hieman pyöräkatokseen ja kaatui. Jonkin matkaa perässä tullut partio sai nuoren kuljettajan kiinni. Moottoripyörän haltija puhalsi alkometriin "nollat" ja hänellä oli voimassa oleva ajolupa. Ensihoito kuljetti pojan tarkastukseen Akuutti24:ään jalassa olevien veristen ruhjeiden takia. Pakomatkallaan nuorukainen ajoi kevyenliikenteen väylää noin 80 km/h:ssa ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Sysmässä paloi käytöstä poistettu kivinavetta. Poliisi selvittää tapahtunutta, mutta tässä vaiheessa ei ole syytä epäillä rikosta.

Lähde: Poliisin tiedote