Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Seinäjoki'

Päivätiedote Etelä-Pohjanmaa 12.5.2018 | Poliisiuutinen 12.5.2018

Maahanmuuttaja Onnettomuus Mies Nainen Liikenneturvallisuuden vaarantaminen Rattijuopumus Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Vahingonteko

Perjantaina iltapäivällä Peräseinäjoen Tokerotiellä tapahtui kahden henkilöauton yhteentörmäys maantienopeuksilla. Peräseinäjoen suunnasta saapunut henkilöauto, jossa oli kytkettynä peräkärry, oli kääntynyt jäteasemalle ja vastaan tullut henkilöauto ei ennättänyt väistää yllättäen eteen kääntynyttä henkilöautoa, vaan törmäsi sen kylkeen. Peräkärryä vetäneessä autossa oli kaksikymmentäluvulla syntynyt kuljettaja samanikäisen matkustajan kanssa. Molemmat toimitettiin sairaalaan tarkastuttamaan vammansa. Toisessa ajoneuvossa oli Kurikkalainen 70-luvulla syntynyt pariskunta ja viisi lasta, jotka sairaankuljetus tarkasti paikalla; ei vammoja.

Lauantaina aamuyöstä poliisille tuli ilmoitus, jonka mukaan ulkomaalainen mies kaupittelee huumausaineita keskustassa sijaitsevan nuorten suosiman ravintolan edustalla. Poliisin mennessä paikalle epäillyn kuljettama auto lähti ajamaan rivakkaa vauhtia pois paikalta mutta poliisi tavoitti umpikujaan ajaneen auton lähes välittömästi. 90-luvulla syntyneelle kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti rattijuopumuksen lukemia ja huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies toimitettiin Seinäjoen poliisivankilaan.

Kolmen maissa aamuyöllä poliisi otti talteen Seinäjoen rautatieasemalta kolmikymppisen Pirkanmaalaismiehen, jonka vartija oli ottanut kiinni. Mies oli kahden muun miehen kanssa maalannut asemalla seisseen junan kylkeä parinkymmenen metrin matkalta. Paikalle tullut vartijapari oli saanut yhden miehistä kiinni pienen takaa-ajojuoksun jälkeen; kaksi muuta junan töhrijää pääsi pakoon. Juttua tutkitaan nimikkeellä törkeä vahingonteko.

Lapualla kahden aikaan lauantaiaamuna rikkoi 90-luvun alkupuolella syntynyt nainen tuttavansa käytössä olleen auton tuulilasin laudalla hakkaamalla. Rikkojan henkilöllisyys on poliisin tiedossa.

Kauhajoen keskustasta tuli poliisille ilmoitus lauantaina aamuyöllä puoli neljän aikaan tieltä suistuneesta autosta. Henkilöauto oli tullut Kauhajoen keskustasta puistotietä pitkin kohti topeekaa. Puistotiellä Citymarketin kohdalla on henkilöauto osunut liikenteenjakajaan rikkoen jakaja-liikennemerkin. Siitä matka jatkanut Topeekalle, jossa ABC-huoltamon kohdalla auto oli mennyt oikealle pois ajoradalta rikkoen pyörätie-liikennemerkin ja tämän jälkeen katkaissut puun ja suojatiemerkin.

Poliisi tavoitti viisikymppisen paikkakuntalaisen miehen kotiosoitteesta parin tunnin päästä tapahtuneesta. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisin tiedote