Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Tampere'

Sisä-Suomen tapahtumia | Poliisiuutinen 16.5.2018

Alaikäinen Mies Nainen Huumausainerikos Liikenneturvallisuuden vaarantaminen Ratsia Rattijuopumus Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Vahingonteko

Hämeenkyrössä poliisin liikenneyksikön partiot pysäyttivät tiistaina klo 15.55 aikaan henkilöauton huoltoaseman pihaan Häijääntiellä. Kyseisellä autolla liikkunut henkilö oli syyllistynyt näpistykseen hetkeä aiemmin. Autoa kuljetti alaikäinen nuori mies, jolle puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti positiivista. Lisäksi miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja kyseessä oli yhdeksäs kerta vuoden aikana, kun hän syyllistyi kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Henkilöä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Tampereella naishenkilö kertoi poliisipartiolle, että oli klo 18 aikaan lähtenyt kävelemään Keskustorilta Hallituskatua lännen suuntaan taluttaen pyöräänsä, jonka takana olleeseen koriin oli laittanut laukkunsa. Näsilinnankadun risteyksen kohdalla nainen oli huomannut laukkunsa kadonneen. Laukussa oli naisen henkilökohtaista omaisuutta. Tekijästä ei ole tietoa. Tapahtunutta tutkitaan varkautena.

Jyväskylässä hätäkeskukseen tuli ilmoitus tarkastettavasta henkilöautosta Taitoniekantiellä. Poliisipartio tapasi ko. auton klo 19.43 aikaan. Autoa kuljetti hieman alle 30-vuotias mies, jolla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti alle rangaistavuuden olevaa lukemaa, mutta huumepikatesti positiivista tulosta. Autosta löytyi etsinnässä epäiltyä huumausainetta ja huumausainerekvisiittaa. Auton omistussuhteet olivat epäselvät, joten siitä irroitettiin rekisterikilvet. Rikosilmoitus kirjattiin nimikkeillä huumausainerikos, rattijuopumus, ajoneuvorikkomus ja huumausaineen käyttörikos.

Muuramessa poliisipartio ajoi 9-tietä kohti Jyväskylää tiistaina klo 19.48, kun vastaan ajoi henkilöauto jolle tutka näytti 132 km/h:n nopeutta alueella, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h. Auto pysäytettiin linja-autopysäkille. Kuljettajaksi osoittautunut 35-vuotias mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän Tamperella tiistai-iltana klo 22 aikaan Sammonkadulle, missä oli rikottu liikekiinteistön ikkuna. Tapahtumapaikalla todettiin, että lounasravintolan ikkuna oli rikottu. Ikkunassa oli useampi kerros ja vain päällimmäinen lasi oli mennyt hajalle. Tapahtunutta tutkitaan vahingontekona.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän tiistai-iltana klo 21.58 aikaan. Ilmoituksen mukaan Tampereella Lielahdenkadulla menee epäilty rattijuoppo. Poliisi tapasi kyseisen auton Federleynkadulla pysähtyneenä. Auton naiskuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti törkeää rattijuopumusta. Lisäksi selvisi, että naisella ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Tampereen Paasikiventiellä pysäytettiin klo 03.14 liikennetarkastukseen henkilöauto, jonka 1980-luvulla syntynyt mieskuljettaja osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Tutkittavaksi tuli myös törkeä rattijuopumus puhalluskokeen osoitettua 0.59 mg/l:n tulosta. Mies vietiin verikokeisiin.

Tampereen Aleksanterinkadulta tuli klo 03.26 ilmoitus, jonka mukaan miesporukka rikkoo skootteria. Lisäksi pysäköitynä olleesta pakettiautosta oli potkaistu sivupeili rikki. Skootterilla lähdettiin liikkeelle. Partio sai ajoneuvosta havainnon Kalevantiellä. Skootterilla lähdettiin pakenemaan ja sillä ajettiin yliopiston taakse kohdasta, josta ei autolla päässyt ajamaan. Jalan perään lähtenyt poliisi näki tämän jälkeen skootterin pakosuunnan, jonne toinen partio lähti eri kautta. Partio löysi skootterin hylättynä. Skootterilla liikkuneet miehet piilottelivat Viinikan liikenneympyrän kohdalla ratapenkalla poliisia. Molemmat miehet olivat päihtyneitä ja heidät otettiin kiinni. Tapahtumia tutkitaan mm. moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, törkeänä rattijuopumuksena ja vahingontekona.

Lähde: Poliisin tiedote