Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Salo'

Pahoinpitelyjä Salon keskustassa | Poliisiuutinen 5.8.2018

Mies Pahoinpitely

Miesten välinen sanailu johti lyömiseen Salofest -tapahtumassa

Festivaaliltapahtumassa samassa pöytäseurueessa olleiden, toisilleen tuttujen salolaismiesten välille oli syntynyt lauantai-illan mittaan keskinäistä sanailua. Väittelyn toinen osapuoli oli puoli yhdentoista maissa lopulta menettänyt malttinsa ja lyönyt riitakumppaniaan kerran nyrkillä päähän.
Lyönnin seurauksena sen kohteena ollut mies oli menettänyt hetkeksi tajuntansa, ja hän oli saanut pienehköjä ruhjeita.Vammat eivät kuitenkaan olleet sitä luokkaa, että ne olisivat vaatineet enempiä hoitotoimenpiteitä.

---------------------

Joukkotappelussa lyötiin rengasraudalla

Poliisipartio havaitsi sunnuntai-aamuyöstä puoli neljän aikaan Salossa Turuntiellä meneillään olevan useamman henkilön välisen tappelun. Paikalla oli toistakymmentä nuorta miestä.
Paikalla ilmeni, että läheisessä ravintolassa oli syntynyt riitaa paikallisten ja ulkopaikkakuntalaisten, pääasiassa Kyröstä olevien, miesten seurueiden välillä.
Riitely oli jatkunut myöhemmin ravintolan ulkopuolella, ja tässä yhteydessä oli paikalla tavattujen henkilöiden kertoman mukaan lyöty useampaa henkilöä
Tilanteen rauhoittamiseksi poliisi otti tilanteessa 2 henkilöä kiinni.
Tilanne oli kuitenkin kärjistynyt uudelleen joukkotappeluksi vähän ennen kello 4:ää. Paikalla oli tuolloin parikymmentä nuorta miestä. Riitapukarit saatiin kuitenkin useamman poliisipartion voimin erotettua melko nopeasti.
Asiaa paikan päällä selvitettäessä ilmeni, että kyröläisnuorukainen oli lyönyt tuttavansa autosta haetulla rengasraudalla salolaismiestä takaraivoon. Lyönnin seurauksena uhri sai takaraivoonsa isohkon kuhmun; ensiapuhenkilöstön tarkistettua vamman mies pääsi lähtemään kotiin.
Tilanteen jatkoselvittelyn yhteydessä tuli ilmi, että myös toista salolaisnuorukaista oli lyöty niinikään rengasraudalla. Ilmeni, että paimiolainen nuorimies oli lyönyt raudalla salolaisnuorukaista useamman kerran molempiin käsivarsiin.
Tapahtumien jälkiselvittelyn yhteydessä otettiin kiinni aiemmin kiinniotettujen lisäksi vielä 3 henkilöä.

Lähde: Poliisin tiedote