Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Joensuu'

Kolarit Joensuussa ja Tohmajärvellä ja murto Joensuussa | Poliisiuutinen 10.2.2016

Onnettomuus Varkaus

Tiistaina kello 17.15 Joensuun Hammaslahdessa Haavanpääntiellä, Hammaslahden keskustan suuntaan ajanut, toisen henkilöauton ohittanut henkilöauto, oli koskettanut ohitustilanteessa ohitettavan auton vasenta kylkeä ja oli suistunut ohituksen jälkeen tien vasemmalle puolelle penkkaan. Ohitetun auton kuljettaja ja paikalle pysähtynyt sivullinen olivat auttaneet penkkaan suistuneen pois penkasta, jonka jälkeen, ohittaja oli poistunut paikalta selvittämättä asiaa. Paikalta poistuneen henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Ohitettavan auton vasempaan kylkeen oli tullut painuma. Henkilövahinkoja ei ollut tullut.

Joensuun Hammaslahdessa Paavontiellä oli murtauduttu huoltoasemalle keskiviikkona kello 2. Hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus huoltoaseman yrittäjältä, hänelle huoltoasemalta tulleesta murtohälytyksestä. Alustavasti huoltoasemalta ei oltu anastettu mitään. Hätäkeskukseen oli tullut aiemmin ilmoitus Hammaslahdessa liikkuvasta rekisterikilvettömästä henkilöautosta. Poliisipartio oli tavannut kyseisen auton myöhemmin Hammaslahdesta pysäköitynä ja sen omistajan, joensuulaisen 30-vuotiaan läheisestä asunnosta. Miestä epäillään muun muassa varkauden yrityksestä ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehellä ei ole voimassaolevaa suomalaista ajokorttia.

Henkilöauto ja koira olivat kolaroineet valtatien kuudella Tohmajärvellä Haukiojan kohdalla keskiviikkona ennen kello kuutta. Saksanpaimenkoira uros oli menehtynyt tapahtumapaikalle. Henkilöauto oli vaurioitunut etumaskista ja konepellistä. Kyseisellä koiralla ei ollut ollut kaulapantaa. Poliisi oli kuljettanut koiran Joensuun Lammintien poliisiasemalle. Poliisi vastaa kyseiseen koiraan liittyviin tiedusteluihin puhelinnumerossa 0295 456 222.

Lähde: Poliisin tiedote