Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Helsinki'

Poliisi epäilee henkirikosta Helsingin Kannelmäessä – uhri on 23-vuotias nainen | Poliisiuutinen 24.9.2018

Henkirikos

Poliisi tutkii Helsingin Kannelmäessä sunnuntai-iltana 23.9.2018 tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Uhri on vuonna 1995 syntynyt nainen.

– Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen kiinni yhden 1980-luvulla syntyneen miehen. Lisäksi poliisi tavoittelee toista miestä. Heidän osuuttaan tapahtuneeseen tullaan selvittämään esitutkinnassa. Henkilöt tunsivat toisensa entuudestaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.

Asiaa tutkitaan esitutkinnan tässä vaiheessa rikosnimikkeellä tappo. Rikosnimike saattaa kuitenkin muuttua tutkinnan edetessä.

– Tarkempia yksityiskohtia teosta, sen olosuhteista tai motiivista ei ole tässä vaiheessa mahdollista kommentoida tutkintaa vaarantamatta, Kanth perustelee.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää tutkinnan edetessä.

Lähde: Poliisin tiedote