Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Helsinki'

Sörnäisten puukotuksen pääepäilty vangittu – poliisi selvittää kolmen muun miehen osuutta asiaan | Poliisiuutinen 7.1.2019

Mies Henkirikos Pahoinpitely

Helsingin käräjäoikeus on vanginnut vuonna 1989 syntyneen miehen todennäköisin syin viime torstaina tapahtuneesta tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä epäiltynä. Epäillyt rikokset tapahtuivat ravintolassa ja ravintolan edustalla Sörnäisten metroaseman lähistöllä. Poliisi on kuulustellut törkeästä pahoinpitelystä epäiltynä kolmea muuta miestä. Heidät on päästetty vapaaksi.

– Esitutkinnassa on selvinnyt, että tapahtumat alkoivat, kun tänään vangittu mies kävi teräaseen kanssa toisen miehen kimppuun ravintolassa. Tilanteeseen tuli myös kaksi muuta henkilöä. Myös vangittu epäilty sai tapahtuneen yhteydessä vammoja teräaseesta. Poliisi selvittää, mikä rooli kolmella muulla epäillyllä on ollut vammojen syntymisessä, tarkentaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.

Kenenkään vammat eivät olleet välittömästi hengenvaarallisia, eikä kukaan ole enää sairaalahoidossa.

Poliisin tiedossa ei ole, että henkilöillä olisi aiemmin ollut keskinäisiä ristiriitoja.

– Torstain tapahtumilla ei tämänhetkisten tietojen mukaan ole yhteyttä Sörnäisten aiempiin tapahtumiin, esimerkiksi elokuun 2017 joukkotappeluun, Kanth kommentoi.

Pääepäilty ei ole kuulusteluissa kertonut teolle erityistä motiivia.

– Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että kyseessä on yksittäisen henkilön yksittäinen teko.

Lähde: Poliisin tiedote