Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Oulu'

Oulun poliisi valvoi tehostetusti raskasta liikennettä | Poliisiuutinen 25.2.2019

Valvonta

Oulun poliisilaitos suoritti menneellä viikolla 18. - 22.2. raskaan kaluston kuntotarkastuksia Oulussa, Kainuussa ja Jokilaaksossa. Valvontaisku toteutettiin yhteisvoimin katsastusmiesten ja työsuojelutarkastajien kanssa. Valvontaa kohdistettiin sekä kotimaiseen että ulkomaiseen kuljetuskalustoon. Viikon aikana tarkastettiin yhteensä noin 78 ajoneuvoa. Samalla tarkistettiin kuljettajan ajoluvat sekä ajo- ja lepoaikoja. Ajo- ja lepoajoista annettiin yhteensä yhdeksän seuraamusta.

Suurin osa kalustosta oli pääosin kunnossa ja lievistä puutteista, kuten esimerkiksi valovioista huomautettiin. Vakavia liikenneturvallisuutta vaarantavia kuntovikoja, kuten jarruttomia akseleita, korin runkovaurioita ja kytkentälaitevikoja löydettiin osasta tarkastettavista ja ajokieltoon määrättiin 10 ajoneuvoa. Vakavien kuntovikojen seurauksena poliisi keskeytti kuljetuksen, irrotti ajoneuvosta rekisterikilvet ja määräsi valvontakatsastukseen. Oulun poliisi määräsi 15 rangaistusvaatimusta vakavien kuntopuutteiden vuoksi. Lisäksi valvonnan erityisteemana oli tarkkaamattomuutta aiheuttavien tekijöiden, kuten tuulilasin näkökentän esteisiin puuttuminen.

Valvontajakso on osa Euroopan Liikennepoliisiverkoston (TISPOL) Euroopan laajuista valvontateemaa.

Valtakunnalliset valvontatulokset

Lähde: Poliisin tiedote