Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Kankaanpää'

Poliisi tutkii asuntomurtosarjaa Kankaanpäässä | Poliisiuutinen 1.2.2016

Varkaus

Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii asuntoihin kohdistunutta murtosarjaa Kankaanpäässä 30. -31.1.2016. Tekojen yhteydessä on murtauduttu omakotitaloihin asukkaiden poissa ollessa ja anastettu pääasiassa koruja ja elektroniikkaa. Tekoja on edeltänyt kohteiden tarkkailu, joten poliisi pyytää havaintoja mikäli asuntojen läheisyydessä havaitaan tavallisuudesta poikkeavaa toimintaa, joka voisivat liittyä murtosarjaan. Samoin poliisi pyytää alla olevaan numeroon vihjeitä ja havaintoja perjantain 29.1.2016 ja sunnuntain 31.1.2016 väliseltä ajalta Myllymäen ja Järventaustan alueilta henkilöistä ja ajoneuvoista, jotka ovat liikkuneet talojen pihoilla ja käyneet ovien takana. Poliisin tietojen mukaan ainakin osa tekoja edeltäneestä tarkkailusta on tapahtunut päiväsaikaan ja on sisältänyt ulko-ovien merkitsemistä kulkemisen havaitsemiseksi.

Kankaanpään poliisiaseman päivystyksen puhelinnumero 0295449212

Lähde: Poliisin tiedote