Takaisin kuntakohtaiseen näkymään 'Jyväskylä'

Näin päättyi tipaton tammikuu | Poliisiuutinen 1.2.2016

Onnettomuus Alaikäinen Kadonnut henkilö Huumausaineen käyttörikos Pahoinpitely Rattijuopumus Vahingonteko

Jyväskylän keskustassa Vapaudenkadulla sijaitsevassa marketissa asioi 19-vuotias paikkakuntalainen nainen klo 16.45. Vartija oli ottanut hänet kiinni näpistyksen yrityksestä epäiltynä. Nainen oli yrittänyt piilottaa makeisia takkinsa sisään, jonka lisäksi hän oli syönyt irtokarkkeja karkkilaatikoista. Päihtyneellä naisella oli hallussaan huumausaineiden käyttövälineitä, joten asiaa tutkitaan myös huumausaineen käyttörikoksena.

27-vuotias mies ajoi henkilöautoa Honkalehdontietä Kyyjärven keskustan suuntaan klo 17.20 ja suistui suoralla tieosuudella vasemmalle puolelle ulos ajoradalta. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0.62 promillen tuloksen, joten liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi häntä epäillään rattijuopumuksesta.

Klo 18.00 aikaan suistui 48-vuotias mies pakettiautolla ulos tieltä Luhangantiellä Luhangassa. Pakettiauto kaatui kyljelleen ja kuljettaja loukkaantui lievästi. Liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi suistumista tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena puhalluskokeen osoitettua 1.75 promillea.

Poliisipartiota vastaan tuli klo 18.05 Auvilantiellä Jämsässä henkilöauto, mikä rekisteritietojen mukaan oli liikennekäytöstä poistettu. Myös rekisteritietojen muutosilmoitus oli tekemättä. Kahden ajoneuvorikkomuksen lisäksi asiassa ilmeni rattijuopumusepäily 48-vuotiaan kuljettajan puhallettua alkometriin 1.07 promillen tuloksen. Mies vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen.

Poliisipartio tapasi klo 18.23 Joutsan Oskarinmetsätiellä ojaan ajetun henkilöauton. Autossa ei ollut rekisterikilpeä kiinnitettynä. Auto oli myös katsastamaton. Paikalta otettiin kiinni 54-vuotias mies, jota epäillään ajoneuvorikkomuksen lisäksi rattijuopumuksesta. Puhalluskokeen tulos oli 1.08 promillea. Lisäksi mies oli ajo-oikeudeton.

16-vuotias poika ajoi henkilöautolla ojaan ja törmäsi puuhun Jänissaarenkadulla Tampereella. Hälytys poliisille tuli klo 19.48. Kuljettaja oli autossa yksin. Henkilövahinkoja ei syntynyt. Auto oli määräaikaiskatsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu. Ajoneuvorikkomuksen lisäksi ajelua tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Poliisipartio pysäytti klo 20.50 Jyväskylän Rantaväylällä ylinopeutta kulkeneen henkilöauton liikennetarkastukseen. Kuljettajaksi ilmeni 36-vuotias mies, jolla ei ole ajo-oikeutta. Kiinnijääminen oli 12. kerta vuoden sisään. Liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi rikosilmoitukseen tuli merkityksi myös ajoneuvorikkomus, koska rekisteritietojen muutosilmoitus auton omistajanvaihdoksesta oli laiminlyöty.

31-vuotias mies vietti ravintolailtaa Tampereen Pispalassa. Ongelmat alkoivat, kun klo 23.30 oli aika maksaa lasku. Mies ilmoitti maksavansa, kunhan ensin hakee rahaa ja palasikin hetken päästä paikalle. Tällöin hän kuitenkin ilmoitti, ettei maksakaan mitään. Samalla mies käyttäytyi siinä määrin aggressiivisesti, että mm. kolme juomalasia hajosi. Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan mies oli saapunut takaisin paikalle henkilöautolla. Puhalluskoe osoitti 1.15 mg/l:n tulosta. Asiakas päätyi verikokeiden kautta poliisiasemalle, jossa säilöönpanotarkastuksen yhteydessä hänen takkinsa taskusta löytyi vielä veitsi. Näinollen esitutkintaan selvitettäväksi tuli lievän petoksen ja törkeän rattijuopumuksen lisäksi myös toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapito julkisella paikalla.

Poliisipartio pysäytti klo 23.59 Jyväskylän Tourukadulla liikennetarkastukseen henkilöauton, jota kuljetti ajo-oikeudeton 25-vuotias mies. Kiinnijääminen oli 18. kerta vuoden sisään. Kuljettaja oli lisäksi etsintäkuulutettu, jonka johdosta hänet otettiin kiinni ja vietiin poliisiasemalle.

Klo 01.48 poliisi hälytettiin Jyväskylän Hannikaisenkadulla sijaitsevalle huoltoasemalle, jossa ilmoituksen mukaan oli meneillään joukkotappelu. Alustavien selvitysten perusteella tilanne oli saanut alkunsa kahden paikkakuntalaisen (21-v ja 22-v) miehen oltua tupakalla huoltamon edustalla. Tankkaamaan tulleesta autosta oli tullut ulos päihtynyt ulkopaikkakuntalainen mies. Jostakin syystä hänen ja 21-vuotiaan miehen välillä oli alkanut riita. Tässä yhteydessä tankkaamaan tulleesta autosta tuli ulos kaksi muutakin ulkopaikkakuntalaista miestä, jotka alkoivat pahoinpidellä huoltamolla olleita miehiä lyöden ja potkien. He perääntyivät huoltamon sisätiloihin, mutta pahoinpitely jatkoi myös siellä. Tässä yhteydessä mm. yksi hylly kaatui ja tuoleja vaurioitui. Lyömävälineenä käytettiin mm. maitokannua. Paikkakuntalaiset miehet pääsivät takahuoneeseen karkuun ja soittamaan hätäkeskukseen. Poliisipartio otti Tourulantiellä kiinni paikalta autolla poistuneet kaksi 26-vuotiasta miestä ja 22-vuotiaan miehen. Päihtyneet miehet olivat autossa matkustajina. Heidät kuljetettiin rikoksista epäiltyinä poliisiasemalle. Paikkakuntalaisista miehistä toinen kuljetettiin ambulanssilla lääkärin tarkastukseen keskussairaalaan. Toinen lähti tarkastettavaksi omin avuin. Molemmat asianomistajat olivat selvinpäin. Tapahtumia tutkitaan pahoinpitelynä ja vahingontekona.

Lähde: Poliisin tiedote